Aikakauslehtikustantajat kokoontuivat lokakuussa Madridiin kuulemaan ja vaihtamaan ajatuksia toimialan näkymistä. Suunnannäyttäjien roolissa isoista amerikkalaisista mediataloista tänä vuonna esiintyivät etenkin Time, People Inc. ja Newsweek, mutta kongressin ohjelma sisälsi myös inspiroivia pienemmän mittakaavan menestystarinoita.
Uusia lukijoita aikakauslehtijournalismille on näköpiirissä kahdessakin suunnassa. Ensinnäkin monet merkit viittaavat siihen, että algoritmiseen sisältötulvaan kyllästyneet nuoret etsivät yhä useammin jotakin aitoa, inhimillistä ja yllättävää – kohtaamisia, kulttuuria ja sivistystä. Vastatakseen tähän haasteeseen FIPP on käynnistänyt Kids Media Initiative -hankkeen, josta tässä lisää. Toinen painopiste ovat nopeasti yleistyvät agentit, tai oikeammin medioiden uudet ihmisyleisöt agenttien takana.
Hyödynnä alustoja mutta häädä loiset
Yhden puheenvuoron mukaan verkkomedian viisauden alku piilee alustojen ja loisten erottamisessa toisistaan. Oikean alustan kanssa on mahdollista neuvotella ja rakentaa kumppanuuksia siten, että tarjonta mukautetaan kutakin alustaa varten ja media saa alustan kautta myös yhteyden lukijoihinsa asti. Esimerkiksi Time on rakentanut jo koko sivustonsa kahteen päällekkäiseen kerrokseen, joista ihmislukijat ohjataan ihmisiä varten optimoituun ja agentit agentteja varten optimoituun versioon. Kumppanuus joidenkin tekoälytoimijoiden kanssa mahdollistaa myös mediaan ostetun mainonnan jakelun agenttien kautta.
Loiset sen sijaan hyödyntävät medioiden sisällön itse, eikä media niitä blokkaamalla menetä yhtään oikeaa asiakasta tai oikeasti merkityksellistä liikennettä. Ovi pitää lukita ja päättää itse, kuka päästetään sisään. Aika vaatii siirtymistä blacklistingistä whitelistingiin.
Lupaavaa agenttitrendissä on sen valtava volyymi.
Alustoilla on toki myös keskinäisiä eroja, eikä järkeviä ehtoja aina löydy oikeidenkaan alustojen kanssa. Osa toimijoista kuuluu myös samaan aikaan molempiin laareihin, kuten Google: Search on alusta ja Gemini loinen. // Pitääkö tämä paikkaansa?
SPUR-liittoumaan isot amerikkalaiskustantajat suhtautuvat (Voisiko SPURin selittää auki tässä?) puheenvuoroissaan varovaisen positiivisesti, mutta muistuttavat sivulauseissa, että sen suuntaa kannattaa kääntää valittamisesta ja korvausvaatimuksista kohti uusien markkinoiden rakentamista. Kaikki verkon toimijat eivät toisaalta koskaan tule noudattamaan sopimuksia, joten oikeuksien riittävän tehokkaalle täytäntöönpanolle on epäilemättä myös pysyvä tarve.
Uusi iso markkina näköpiirissä
Lupaavaa agenttitrendissä on sen valtava volyymi. Agentit hakevat verkossa tietoa satakertaisella teholla verrattuna hakukoneita käyttäviin ihmisiin, ja ne löytävät myös erikoistuneemmat ja paikallisemmat sisällöt, jotka aiemmin ovat usein jääneet tietoverkon katveisiin.
Tämä tarkoittaa, että erikoistuneella on arvoa. Myös nichet löytyvät. Se, että media on pieni, ei enää tarkoita, etteikö sillä voisi olla isoa vaikutusvaltaa. Agenttien yleistyessä tekoälystä tulee enemmänkin infrastruktuuri kuin työkalu, ja agenttiensa kautta myös journalismia kuluttavalla lukijalla on enemmän valtaa kuin koskaan. Markkina, johon aikakauslehtijournalismilla on mahdollista tarttua, näyttää tällä hetkellä lupaavan suurelta.
Uusia katseita printtiin
Printin vahvuudet ovat yksi FIPP-kongressien kestoteemoista, mutta tänä vuonna printistäkin puhuttiin muutamia viime vuosia innokkaammin.
Kongressissa julkaistu tutkimus kertoi printin olevan onnellisin media: käyttöliittymä, jonka parissa koetaan eniten tyytyväisyyttä. Lukuaikojen kasvusta kuultiin viestejä useammasta eri maasta. Esimerkiksi Tšekissä kansallista lukijatutkimusta oli täydennetty tutkimuksella, jossa seurattiin vapaaehtoisten silmälasikehyksiin asennetuilla mittareilla katseen kohdistumista painetun lehden eri osiin. Paitsi että keskittyminen päihitti digitaaliset mediamuodot, mitatut lukuajat ylittivät reilusti lukijatutkimuksen haastattelussa saadut arviot. Ihmiset ehkä uppoavat printtilehtiin syvemmin kuin itsekään huomaavat.
Sekä Time että Newsweek pitävät nekin tiukasti kiinni printistä, joskin painosmäärät ovat paljon pienemmässä mittakaavassa kuin muutama vuosikymmen sitten. Merkittävä uskollinen lukijajoukko haluaa lehtensä painettuna, ja pääsy painetun lehden kanteen kiinnostaa uudenkin sukupolven julkkiksia. Newsweek ehti suurieleisesti siirtyä pelkkään digiin vuonna 2012, mutta teki paluun jo 2014. Kiinnostava huomio on, että printtilehden näkyvyys lehtihyllyssä on Newsweekille myös osa sen brändiuskottavuutta digialustoilla. Nuoret luottavat Tiktokissakin lähteisiin, jotka ovat nähneet fyysisinä tuotteina kioskissa.
Kongressissa julkaistu tutkimus kertoi printin olevan onnellisin media: käyttöliittymä, jonka parissa koetaan eniten tyytyväisyyttä.
Monelle jo aiemmista kongresseista tutun hollantilaisen menestystarina Flow’n lisäksi esiin pääsi muun muassa espanjalaislähtöinen sisustuslehti Manera, jonka proudly niche -strategia oli kantanut vastavirtaan ylös useammassakin laskevien levikkien maassa. Printtiaikakauslehdestä puhuttiin artefaktina ja esineenä, joka halutaan omistaa. Siinä missä Flow’n yleisö vuonna 2008 tavoitteli pakoa oravanpyörästä, nyt se palvelee yleisöä, joka pakenee algoritmejä. Hyvää printtituotetta voi kutsua kumppaniksi. Parhaimmillaan se on yhdistelmä hitautta ja yllätyksiä – asioita, joita digitaalisessa ympäristössä on vaikea kokea.
Luottamus journalismin valttina
Tekoäly näyttää tehneen totuudesta entistäkin arvokkaampaa. Sisällön niukkuus on kadonnut ja korvautunut luottamuksen niukkuudella. Tämäkin on uusi mahdollisuus inhimilliselle journalismille ja luotetuille mediabrändeille. Agenttiverkoston läpi kulkiessaankin arvokkain osa informaatiota on se, jonka luotetaan kulkevan ihmiseltä ihmiselle.
”Journalisti, kerro minulle jotakin, joka on minulle uutta ja johon voin luottaa.” Tähän lauseeseen kiteytyi paljon kongressin sanomasta. Nopeudessa koneiden kanssa ei kannata kilpailla, mutta sekä relevanssi että luottamus ovat inhimillistä potentiaalia. Samalla journalistisen prosessin läpinäkyvyys korostuu sekä lukijan että julkaisijan intressinä, ja brändien odotetaan toimivan eräänlaisina journalismin ravintoarvomerkintöinä.
Luottamukseen upottiin muutamissa puheenvuoroissa vielä syvemmällekin. Asiantuntemus on tärkeä osa luottamusta, mutta ei yksinään riitä. Sen lisäksi viestijällä pitää olla kuulijansa ymmärtämä ja hyväksymä päämäärä.
Tekoäly näyttää tehneen totuudesta entistäkin arvokkaampaa.
Yksi mieleenpainuva ohje kongressista on myös, että jakelukanavien suhteen kannattaa olla aidosti agnostinen. Tilaisuuksia tavoittaa yleisö syntyy ja katoaa. Rahavirrat ovat turbulenssissa, mutta niiden pohja ei lopulta katoa mihinkään, kunhan sisältö ja brändi ovat kunnossa. Jotkut toteamukset pätevät aina. Kuten eräs keskustelijoista tänä vuonna totesi, brändäys on oikeastaan edelleenkin tärkeämpää kuin mikään muu.
Yksimielisyys tuntui vallitsevan myös siitä, että mitään ”journalismin spotifyta” ei edelleenkään ole tulossa, vaan digitaalinen markkina journalismille on löydettävä jollakin toisella tavalla. Onneksi näköpiirissä nytkin on monenlaista lupaavaa.