Haku

Aikakausmedioilla lähes viisi miljoonaa seuraajaa somessa – nämä somekanavat trendasivat vuonna 2023

Aikakausmediat saivat sosiaalisessa mediassa yli 142 000 uutta seuraajaa vuonna 2023. Vuoden lopussa seuraajia oli yhteensä 4,98 miljoonaa, kun lasketaan yhteen seuraajat kaikissa kanavissa. Luku on bruttoluku, mikä tarkoittaa sitä, että päällekkäisyyksiä ei ole huomioitu.

Ylivoimaisesti eniten kasvanut kanava oli Instagram, jossa uusia seuraajia saatiin yli 99 000, mikä tarkoittaa lähes 70 prosenttia kaikista uusista seuraajista. Instagram oli käytössä 146 lehdellä. Luvut käyvät ilmi Aikakausmediat somessa -seurannan vuosiraportista.

Tutustu someseurannan vuosiraporttiin

Toiseksi eniten kasvanut kanava oli Tiktok, jossa yleisön määrä kasvoi yli puolella edellisvuodesta. Se tarkoitti 23 000 uutta seuraajaa. Tiktok on pienin seuratuista kanavista, mutta nopean kasvun perusteella vaikuttaa siltä, että aikakausmedioilla on tänäkin vuonna hyvät mahdollisuudet yleisön kasvattamiseen tässä kanavassa. Tiktok oli käytössä kuudellatoista seurannassa olleista medioista.

Kolmanneksi eniten uusia seuraajia saatiin Youtubessa, ja myös Pinterestissä lukema oli plussan puolella. Facebookissa seuraajamäärän kasvu oli vaimeaa, mikä johtuu osittain Metan muuttuneista pyöristyskäytännöistä. X:ssä yleisön määrä kutistui seitsemällä tuhannella seuraajalla, mihin vaikutti oletettavasti alustan muutosten ympärillä käyty negatiivissävytteinen keskustelu. 

Aikakausmedioiden someyleisöt 2023 ja muutos seuraajamäärissä (vrt. 2022)

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Facebookissa aikakausmedioilla oli yhteensä yli 2,2 miljoonaa seuraajaa, mikä tarkoittaa noin 46 prosenttia kaikista someseuraajista. Seuraajamäärä kasvoi maltillisesti vuoden aikana, mutta Facebookin osuus koko someyleisöstä putosi 1,3 prosenttiyksiköllä. X:n osuus laski 0,5 prosenttiyksiköllä. Instagramin osuus kasvoi seitsemättä vuotta peräkkäin. Vuonna 2023 Instagram-seuraajien osuus yleisöstä oli 33,4 prosenttia ja kasvua osuudessa oli 1,1 prosenttiyksikköä. Vaikka lifestylemediat ovatkin perinteisesti suosittuja Instagramissa, siitä on selvästi tullut varteenotettava kanava kaikenlaisille aikakausmedioille.

Aikakausmedioiden someyleisöjen osuudet kanavittain 2023

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023.

Seuraajamäärän kehitys kanavittain 2016–2023, % someyleisöstä

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023. TikTok lisättiin seurantaan vuonna 2021.

Yleisömäärän kehitykseen vaikuttaa lehdistä kiinnostuneiden somekäyttäjien määrän lisäksi tarjonta, eli se, kuinka paljon seurannassa on mukana aikakausmedioita. Aikakausmedian seurannassa ovat mukana kaikki jäsentemme lehtibrändit sekä niiden kanavat Facebookissa, Instagramissa, X:ssä, Youtubessa, Pinterestissä ja Tiktokissa. Päivitämme listaa tarvittaessa ympäri vuoden, ja tammikuussa käymme kaikki jäsenemme läpi ja etsimme mahdollisia puuttuvia kanavia. Seurantaan hyväksytään vain mediabrändien tilit, ei siis esimerkiksi median julkaisijoiden tilejä.

Vuoden 2023 lopussa seurannassa oli mukana 211 aikakausmediaa, joilla oli yhteensä 582 somekanavaa. Keskimäärin yhdellä aikakausmedialla oli käytössään 2,8 somekanavaa.

Vuoden aikana seurantaan tuli mukaan 11 uutta Youtube-kanavaa ja 10 Instagram-tiliä, mikä osaltaan kertoo näiden kanavien kiinnostavuudesta aikakausmedian tekijöiden keskuudessa. Seurannasta poistui viisi X-tiliä ja kaksi Facebook-tiliä. Muiden tilien määrät pysyivät ennallaan. Mikäli kehityskulku pysyy samanlaisena, Youtube-kanavien määrä saattaa ohittaa X-tilen määrän kuluvana vuonna.

Aikakausmedioiden somekanavien määrä 2023

Suluissa vuoden 2022 määrä.

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023

Maanpuolustusta Facebookissa, askartelua Instagramissa

Erityyppisiä medioita seurataan eri kanavissa, mikä näkyy parhaiten suurien kanavien eli Facebookin, Instagramin ja X:n suosiossa. Yleisömedioita seurataan eniten Facebookissa, asiakasmedioita Instagramissa ja ammatti- ja järjestömedioita X:ssä. Ammatti- ja järjestömedioilla ei ollut käytännössä lainkaan yleisöä Pinterestissä ja Tiktokissa. 

Pienemmät kanavat ovat pieniä kaikissa lehtiryhmissä, ja niiden suosio on vahvasti riippuvaista muutamien niihin panostavien medioiden aktiivisuudesta. Esimerkiksi asiakasmediaryhmässä Tiktokin suuri osuus johtuu Pirkan suositusta Pirkka hacks -tilistä

Seuraajien jakauma mediaryhmittäin 2023

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023. TikTok lisättiin seurantaan vuonna 2021.

Kanavien suosioon vaikuttaa myös lehden aihe. 

Facebookissa seurattiin erityisesti näiden aiheiden lehtiä:

  • Maanpuolustus ja sotahistoria (77 % yleisöstä FB:ssä)
  • Urheilu, veikkaus ja pelaaminen (75 % yleisöstä FB:ssä)
  • Perhe ja kasvatus (69 % yleisöstä FB:ssä)

Instagram oli vahva lifestyleaiheisissa medioissa:

  • Askartelu ja käsityöt (63 % yleisöstä IG-seuraajia)
  • Ruoka ja juoma (61 % yleisöstä IG-seuraajia)
  • Asuminen, puutarha, pienrauta ja remontointi (60 % yleisöstä IG-seuraajia)

X oli hallitseva kanava näissä:

  • Talous, markkinointi ja media (70 % yleisöstä X-seuraajia)
  • Tekniikka ja tietotekniikka (60 % yleisöstä X-seuraajia)
  • Yleisaikakauslehdet (55 % yleisöstä X-seuraajia)

YouTube-seuraajien osuus yleisöstä oli suurimmillaan seuraavissa aiheissa:

  • Autot, moottoriajoneuvot ja kuljetus (25 % yleisöstä YouTube-kanavan tilaajia)
  • Lapset ja nuoret (18 % yleisöstä YouTube-kanavan tilaajia)

Pinterestiä käytettiin erityisesti näissä:

  • Naistenmediat (7 % yleisöstä Pinterest-seuraajia)
  • Asuminen, puutarhanhoito ja remontointi (4 % yleisöstä Pinterest-seuraajia)

Tiktok oli erityisen suosittu kaupan alan medioissa (8 % seuraajista).

Seuraajien jakauma lehden aiheen mukaan 2023

Lähde: Aikakausmediat somessa -vuosiraportti 2023.

Aikakausmedia on tilastoinut suomalaisten aikakausmedioiden someseuraajamääriä vuodesta 2016 alkaen. Vuosiraportti on katsottavissa alta ja ladattavissa täältä.

Aikakausmedia on tilastoinut suomalaisten aikakausmedioiden someseuraajamääriä vuodesta 2016 alkaen. Vuoden 2023 lopussa seurannassa oli mukana 211 mediaa, joilla oli käytössään 582 somekanavaa.

Lue myös: Tässä ovat vuoden 2023 suurimmat aikakausmediat somessa

Teksti: Outi Itävuo | kuva: Anniina Nissinen

Haluatko tietää, mitä aikakausmedia-alalla tapahtuu? Tilaa uutiskirjeemme sähköpostiisi!

page shape 1 page shape 3
×

Haku: