Haku

Kysely: Aikakauslehtien kesätoimittajilta toivotaan monipuolista osaamista

Aikakauslehdet palkkaavat kesätoimittajia, joilla on jo vähän kokemusta. Tämä selviää Aikakausmedian tekemästä kyselystä, johon vastasi 59 päätoimittajaa yleisö-, asiakas- sekä ammatti- ja järjestölehdistä.

Julkaisutahti vaikuttaa siihen, onko kesätoimittajalle tarvetta: monessa lehdessä on kesälomakaudella ilmestymistauko tai lehti ilmestyy muutenkin niin harvoin, ettei sijaisia tarvita. Myös tiukka taloustilanne on monessa lehdessä este kesäsijaisen palkkaamiselle.

Näin ollen vain vajaa viidennes vastaajista kertoi lehtensä palkkaavan kesätoimittajan. Lähes kaikissa niistä kesäsijaisten määrä on pysynyt samana viime vuodet. Kaksi lehteä palkkaa enemmän kesätoimittajia kuin viisi vuotta sitten, ja vain yksi lehti vähentää sijaisten määrää.

Lähes puolet vastaajista palkkaa jo talossa olleen kesätoimittajan, ja reilu kolmannes hakee kesätoimittajia ilmoitusten avulla. Muutama vastaaja kertoi saavansa hakemuksia tarpeeksi ilman ilmoituksiakin.

Katso on pidetty kesätyöpaikka

Yksi kesätoimittajan palkkaavista aikakauslehdistä on Allerin julkaisema tv-lehti Katso, joka ilmestyy kerran viikossa. Muiden lehtien tavoin syynä on tuuraustarve vakihenkilöstön lomaillessa.

Katson ainoaa kesätoimittajapaikkaa havitteli yli 40 hakijaa.

Päätoimittaja Sonja Helander kertoo, että Katso rekrytoi kesätoimittajat ilmoittamalla avoimesta paikasta useissa kustantajan somekanavissa sekä media-alan Facebook-ryhmissä.

”Rekryprosessimme on monivaiheinen, ja siihen saattaa liittyä useampi haastattelukierros. Olemme myös palkanneet vanhoja kesätoimittajia, jos he ovat olleet käytettävissä.”

Hakemuksia tulee myös vanhoilta kesätoimittajilta. Helander uskoo tämän johtuvan siitä, että Allerin työnantajakuva on positiivinen ja Katson toimittajan työnkuva mielenkiintoinen ja laaja.

Tekninen osaaminen noussut yhdeksi valintakriteeriksi

Valtaosa kyselyyn vastanneista peräänkuuluttaa kokemusta toimittajan työstä.

”Ihan koulun penkiltä emme voi ottaa kesuria, sillä hän pääsee tekemään ihan oikeita töitä”, yksi kyselyyn vastanneista päätoimittajista sanoo.

”Jos voisimme palkata kaksi kesätoimittajaa, niin silloin toinen voisi olla alan opiskelija, jolla on vielä vähemmän käytännön kokemusta”, kirjoittaa toinen.

Päätoimittajat pitävät myös koulutusta tärkeänä. Ammatti- ja järjestölehdissä katsotaan usein eduksi koulutus ja kokemus siltä alalta, jota lehti edustaa.

Kyselyn mukaan yhdeksi valintakriteeriksi kokemuksen ja koulutuksen rinnalle on viime vuosina noussut myös tekninen osaaminen.

Koulutus, kokemus ja monipuoliset taidot painavat myös Katson valinnoissa, sillä kesätoimittaja pääsee tekemään samaa työtä kuin vakituinen väki.

”Viime vuosina kriteerit ovat monipuolistuneet: Verkkojulkaisuiden ja suoratoistojen myötä toimittajalta tarvitaan enemmän moniosaamista. Myös InDesignin ja Photoshopin alkeet on hyvä omata”, päätoimittaja Helander kertoo.

”Julkaisemme tuotetun sisällön printissä sekä verkossa, joten molempien alustojen lainalaisuudet on hyvä osata. Koska brändimme pääpaino on tv- ja elokuvasisällöissä, tulee myös tästä genrestä olla kiinnostunut”, hän lisää.

Perehdytysjakso on Katsossa intensiivinen ja kestää muutaman viikon. Se alkaa toimitusjärjestelmien opettamisesta ja etenee toimitukselliseen perehdytykseen.

Kokemukset kesätoimittajista ovat Helanderin mukaan ainoastaan positiivisia.

”Uudet alalle tulevat toimittajat ovat motivoituneita ja innokkaita oppimaan.”

Kuva: Shutterstock
page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: