Liiketaloutta ammattikoulussa opiskeleva Noel, 17, kertoo, että koulussa annetaan pitkiä tekstejä luettavaksi hyvin harvoin.
– Suurin osa tämmöisistä tehtävistä on lyhyitä, ja pitkiä tekstejä annetaan luettavaksi ehkä kerran kahdessa viikossa, hän sanoo.
Noel ei seuraa aikakausmedioita mutta kertoo lukevansa Helsingin Sanomia, Ilta-Sanomia ja Kauppalehteä sekä seuraavansa kahden ensin mainitun some-kanavia.
– Minulle mieluisin media on Tiktok, koska olen siellä päivittäin ja teen sinne itsekin paljon sisältöä.
Noel ei ole yksin, sillä tutkimusten mukaan lyhytvideoihin perustuva Tiktok on ollut jo pari vuotta suomalaisnuorten tärkein tiedonlähde.
Mitähän kirjapainotaidon keksijä Johannes Gutenberg (synt. 1398) tuumaisi tästä?
Gutenberg varmaankin huomauttaisi Tiktokin karmeista fonteista ja marmattaisi: ”Minä annoin teille kirjan, ja te annoitte minulle jonkin v*tun meemivideon”.
Todennäköisesti kuitenkin myös hän arvostaisi sitä tavoittavuutta, joka Tiktokin viraalivideoilla on. Tekniikasta kiinnostunut Gutenbergkin halusi kehittää tavan lisätä contentinsa levikkiä ja luoda siltä pohjalta kaupallista ansaintaa.
Minä annoin teille kirjan, ja te annoitte minulle jonkin v*tun meemivideon.
Kun Gutenberg askarteli 1400-luvun puolivälissä käsikäyttöisellä puupuristimella ja metallisilla irtokirjasimilla ensimmäisiä Raamattujaan, hän ei aavistanut, että mullistaisi touhuillaan koko ihmiskunnan tiedonvälityksen.
Painokone teki kirjoitetusta sanasta monistettavan, levitettävän ja tallennettavan. Se loi pohjan sille, että tieto ei enää elänyt vain puheessa tai pergamenttien kätköissä. Teksti muuttui vallankumoukselliseksi: kuka vain oppinut saattoi lukea, oppia ja jakaa tietoa. Seuraavat vuosisadat vahvistivat kirjoitetun sanan merkitystä: sanomalehdet yleistyivät 1600–1700-luvuilla, ja 1800-luvulla painetut lehdet olivat jo jokaisen lukutaitoisen kansalaisen arkea. Journalismi sai muodon ja rytmin, joka perustui sanoihin, otsikoihin, uutisiin ja human interest -kertomuksiin.
Aikakauslehdet toivat tähän vielä uuden kerroksen. Kuvat ja tarinankerronta yhdistyivät mutta teksti säilyi kulmakivenä. Moni muistaa 1990-luvun aikakauslehdet, jotka olivat muhkeita kooltaan ja pursusivat pitkiä juttuja.
– Nykyisin printeissä on yksi tai kaksi pitkää juttua, eikä tule sellaista palautetta, että ihmiset kaipaisivat niitä enemmän. Digissä analytiikka tietysti kertoo, mitä luetaan, sanoo A-lehtien mediaryhmän johtaja ja vastaava päätoimittaja Iina Artima-Kyrki.
Hänen mukaansa pitkän jutun pitää pystyä nykyisin perustelemaan, miksi se on niin laaja.
– Pitää myös osata kirjoittaa sellaisia. Enää ei välttämättä ole niin paljon sellaisia kirjoittajia, jotka pystyisivät rakentamaan juttunsa niin, että ne oikeasti kantavat pitkässä muodossa.
Lukutoukat määräävät näkökulman
Internet teki sanoista ja kuvista hyperlinkkejä, jutuista päivittyviä dokumentteja ja sisällöstä vuorovaikutteista. Journalismi alkoi muuttua yksisuuntaisesta ylhäältä alas -monologista kaksisuuntaiseksi dialogiksi yleisöjen kanssa. Pian journalistit huomasivat kauhukseen, että heiltä oli viety portinvartijan hommat. Samalla meni päätösvalta siitä, missä muodossa tiedonvälitystä tehdään.
Kirjoitetun sanan asema alkoi horjua, kun laajakaistat ja älypuhelimet kehittyivät niin pitkälle, että kuvaa ja videota voitiin levittää yhtä nopeasti ja laadukkaasti kuin tekstiäkin. Miksi pitäytyä pelkkään tekstiin, kun yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, puhumattakaan videosta?
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella journalismi alkoi visualisoitua voimakkaasti. Kuvien, infografiikoiden ja videoiden käyttö ei ollut enää pelkkä lisä vaan ne kertoivat tarinaa itsenäisesti.
Suru laskeutui Kirkan kotikadulle oli yksi ensimmäisiä uutisvideoita Ilta-Sanomien verkkosivuilla ja liittyi laulaja Kirkan kuolemaan 2007. Se ei ollut videona kummoinen, sillä se oli postimerkin kokoinen ja kuvasi staattisesti pelkkää hiljaista katua. Se oli kuitenkin uuden aikakauden alkupisteenä yhtä symbolinen kuin liikkuvan kuvan aikakauden aloittanut Lumièren veljesten elokuva Junan saapuminen asemalle vuonna 1895.
Aina on ollut ihmisiä, jotka omaksuvat asioita kuvan tai tekstin kautta. Siitä ei vain ole puhuttu.
Pian uutisvideoita tekivät kaikki. Samalla lukutaito alkoi muuttua. Ihmiset eivät enää lukeneet pitkiä reportaaseja vaan silmäilivät, skrollasivat ja swaippasivat. Pitkä teksti vaati keskittymistä, ja keskittymisen aika oli kortilla.
Teksti on edelleen olemassa, mutta se elää digitaalisessa ekosysteemissä, jossa kuvat, ääni, video ja data kietoutuvat yhteen.
Menetetäänkö siinä jotain olennaista, jos juttua ei omaksuta enää lukemalla vaan kuvia tai videoita katsomalla tai ääntä kuuntelemalla?
– On hassua, että aina puhutaan sisällöistä lukutoukkien näkökulmasta. Olen itsekin aina lukenut tosi paljon. Oma poikani ei ole lukutoukka, mutta hän kuluttaa ihan hirveän määrän sisältöjä ja tekee videoita. Aina on ollut ihmisiä, jotka omaksuvat asioita kuvan tai tekstin kautta. Siitä ei vain ole puhuttu. Pitää valita se formaatti, joka on itselle luontevin, Iina Artima-Kyrki huomauttaa.
Huolipuhetta pitkistä teksteistä
Lukemista koskevia keskusteluja ovat tähän mennessä hallinneet ne, jotka muutenkin lukevat paljon tai jotka mielellään haluaisivat muidenkin tekevän niin, väittää dosentti Riie Heikkilä Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla huomioidussa kirjassaan Miksi lakkasimme lukemasta? Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta (Gaudeamus 2024).
Heikkilä kutsuu tapaamme murehtia lukemisen muutosta eliitin ”huolipuheeksi”. Vähän tai ei ollenkaan lukevat eivät juuri ole saaneet ääntään kuuluviin.
Meidän ajastamme katsottuna lukeminen näyttää olevan nopeassa muutoksessa median pirstaloitumisen ja lukemisen erilaisten formaattien lisääntymisen vuoksi. Heikkilä kuitenkin huomauttaa, että näkymä muutokseen saa uuden näkökulman, kun tarkastellaan lukemisen pidemmälle ulottuvaa historiaa. Lukemisen ja samalla kirjoittamisen historia ulottuu noin neljännelle vuosituhannelle ennen ajanlaskun alkua.
Lukeminen pysyi pääasiassa pienen piirin taitona 1800-luvulle saakka. Onkin todettu, että ’lukeva luokka’ on historiallisesti merkinnyt pientä vähemmistöä. Vasta kahden viime vuosisadan aikana lukemisesta on tullut yleinen vapaa-ajanviettotapa länsimaissa.
– Erilaiset printtimediat ovat modernien yhteiskuntien universaali piirre, ja lukemisesta on jossain määrin tullut arkinen taito, jota harjoitetaan aina erilaisten sähköisten viestien vastaanottamisesta huonekalujen kokoamisohjeisiin. Varsinaisia kirjojen ja lehtien himolukijoita on vain pieni osa väestöstä. Lukijat osallistuvat yhteiskunnan toimintaan huomattavasti aktiivisemmin kuin ei-lukijat, Heikkilä kirjoittaa.
Huolipuhe kohdistuu erityisesti pitkien tekstien lukemiseen, ja keskeinen huolenaihe on se, etteivät ihmiset – varsinkaan nuoret – enää entiseen tapaan kykenisi lukemaan ja ymmärtämään pitkiä, vaivalloisiksi koettuja tekstejä.
Lukemista pidetään yleisesti arvokkaampana kuin esimerkiksi television ja videoiden katselua tai internetin käyttöä. Ajatusta on perusteltu esimerkiksi niin, että fyysisen kirjaimen kaltainen analoginen merkki ja sen kautta muodostuvat sanat ja virkkeet tarvitsevat enemmän tulkintaa ja siten enemmän ponnistelua ja vaivannäköä kuin yksikään digitaalinen media.
– Huolipuhe kohdistuu erityisesti pitkien tekstien lukemiseen, ja keskeinen huolenaihe on se, etteivät ihmiset – varsinkaan nuoret – enää entiseen tapaan kykenisi lukemaan ja ymmärtämään pitkiä, vaivalloisiksi koettuja tekstejä, Heikkilä kirjoittaa.
Tämä on kuitenkin osittain näköharhaa, sillä Heikkilän mukaan lukeminen elää itse asiassa uutta nousukauttaan esimerkiksi lukupiireissä, kirjoille omistetuilla some-kanavilla ja äänikirjojen muodossa. Viestintä- ja mediateknologioiden välityksellä kohtaamme myös yhä useammin erilaisia tekstejä. Itse asiassa länsimaissa luetaan enemmän kuin koskaan. Tällöin ei voi puhua mistään lukemisen kriisistä – paitsi jos laajempaa keskittymistä vaativat pitkät tekstimuodot kärsivät lyhyen viestitekstilukemisen kustannuksella.
Heikkiläkin myöntää, että tutkimusten ja tilastojen valossa lukeminen on vähentynyt ja pinnallistunut viime vuosikymmenten aikana, ja lukutaito kaiken kaikkiaan heikentynyt. Tämä näkyy muun muassa PISA-tutkimusten tuloksissa.
Tekevätkö mediat karhunpalveluksen lukijoille?
Yliopistotutkija ja kansallisen lukutaidon asiantuntija Kaisa Leino sanoo, että nuorten lukutaito on heikentynyt, ja sama tilanne on muissakin maissa kuin Suomessa.
– Toisaalta uusimmassa aikuisten PIAAC-lukutaitotutkimuksessa Suomi on ykkönen, ja näissä tuloksissa näkyy paranemista kymmenen vuoden takaiseen verrattuna.
Keskittymiskyky on yhteydessä pitkien tekstien lukemiseen. Liuta tutkimuksia on osoittanut, että esimerkiksi Tiktokin lyhytvideoiden ja Instagramin kelojen liiallinen katselu heikentää tarkkaavaisuutta ja akateemista suoriutumista. Pitkäaikainen sosiaalisen median käyttö on myös yhteydessä lisääntyneeseen emotionaaliseen väsymykseen ja käyttäytymiseen, joka muistuttaa riippuvuutta.
– Tämä on oikeastaan kierre. Jos lukee paljon pitkiä tekstejä, keskittymiskyky ja lukutaito paranevat ja jaksaa ottaa luettavakseen vielä pidempiä tekstejä. Jos on heikko keskittymiskyky, ei jaksa lukea eikä kehittää tätä taitoa.
Esimerkiksi videoissa teksti on kuitenkin vielä olemassa, mutta pitkien tekstien lukeminen vähenee entisestään.
Leinon mukaan laajojen kokonaisuuksien hahmottamisessa näkyy, jos ei ole tottunut lukemaan pitkiä tekstejä. Se ei kuitenkaan estä oppimasta, sillä monet tietotekstit ovat lyhyitä.
– Olennaista olisi, että pystyy arvioimaan sitä tietoa, vertailemaan muihin teksteihin ja lähteisiin sekä miettimään, miten relevanttia teksti on oman tarpeen kannalta.
Leino näkee tekstillä olevan paikkansa myös aikakausmedioiden uusissa formaateissa.
– Esimerkiksi videoissa teksti on kuitenkin vielä olemassa, mutta pitkien tekstien lukeminen vähenee entisestään. Jos yleisöltä ei edellytetä pitkien juttujen lukemista, eihän se taito voi koskaan kehittyä. Silloin tehdään lukijoille karhunpalvelus, Leino huomauttaa.
Vaikea tieto uppoaa paremmin kuvana
Tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen on oivaltanut hyödyntää helppoja infograafeja vaikeaksi mielletyn yhteiskunnallisen tiedon esittämisessä tuoreessa kirjassaan Mitä tapahtuu huomenna? Megatrendit nopealla silmäyksellä (Readme.fi). Hiltunen selostaa muun muassa ilmastonmuutoksen, väestörakenteen muutoksen ja digitalisaation megatrendit muutamilla näppärillä infograafeilla. Asian hahmottamiseen riittää tosiaan nopea silmäys, eikä tekstiä ole rasittavan paljon.
Kyse on aikuisten kirjasta, joka hyödyntää samaa visuaalista menetelmää kuin lasten kuvakirjat.
– Kun aikoinaan kirjoitin lapsille kirjan ohjelmointiajattelusta, sain eräältä aikuiselta palautetta, että juuri tuon lastenkirjan ansiosta hän alkoi ymmärtää ohjelmointiajattelua. Lastenkirjoissa tieto on tiivistettyä ja helposti nieltävässä muodossa. Olisi kiva, jos tietoa tiivistettäisiin myös aikuisille, Hiltunen kirjoittaa kirjassaan.
Futuristi ei silti usko tekstimuotoisen journalismin kuolemaan.
– Nyt nähdään vähän sen renessanssiakin. Onhan meillä Spotifykin, mutta silti myydään vinyylilevyjä. Mediabrändien merkitys ja uskottavuus korostuvat. Yleisö hakeutuu sellaisten medioiden pariin, joita he pitävät hyvätasoisina.
Varmaan tekstimuotoisella journalismillakin on jotain toivoa, vaikka audio ja video ovat marssineet vahvasti esiin. En usko, että mikään mediamuoto kuolee täysin seuraavan aallon tullessa.
Voi tietysti kyseenalaistaa, mikä jää enää journalistisen median rooliksi siinä kuviossa, jossa kaikki ovat some-vaikuttajia ja omia medioitaan ja viestivät omilla videoillaan suoraan yleisöilleen.
– Ei kannata väheksyä sitä hyvien journalististen käytänteiden osaamista ja voimavaraa, mikä perinteisillä journalisteilla on. Ihmiset uskovat ennemmin journalistiin kuin johonkin some-vaikuttajaan, joka voi puhua sellaisia juttuja kuin joku sponsori toivoo.
Hiltunen arvioi tekoälyn vaikuttavan uusiin sisältöformaatteihin kaikkein voimakkaimmin.
– Vielä erottaa, kun tekoäly puhuu, mutta tulevaisuudessa ehkä ei.
Tampereen yliopiston journalistiikan professori Laura Ahvakaan ei pidä tekstiä minään hetkellisenä hairahduksena journalismin historiassa.
– Varmaan tekstimuotoisella journalismillakin on jotain toivoa, vaikka audio ja video ovat marssineet vahvasti esiin. En usko, että mikään mediamuoto kuolee täysin seuraavan aallon tullessa. Televisio ei tappanut radiota, ja teksti on pysynyt koko ajan mukana. En julistaisi sitä kuolleeksi, mutta varmasti sen muoto muuttuu.
Toimittajakoulutukseen lisättiin tämän vuosikymmenen taitteessa kevyempää audiovisuaalista puolta, kuten lyhytvideoiden tekemistä. Ahvan mukaan tämä muutti ennemminkin sitä, miten makasiinipohjaista ajankohtaisjournalismia oli opetettu, ei niinkään tekstipohjaisen journalismin opetusta.
– Tekstiä pitää kuitenkin tuottaa pohjaksi, vaikka esittäisi asiansa puheen muodossa. Uudet toimittajaopiskelijat osaavat edelleen kirjoittaa, ja monien motivaatio alalle on yhä se, että he pitävät kirjoittamisesta.
Mediaväki uskoo audioon ja tekoälyyn
Iina Artima-Kyrki kertoo, että A-lehdillä uusissa formaateissa näkyy ja kuuluu erityisesti audio. Formaattikehityksessä seurataan erityisesti ulkomaisten aikakauslehtien uusia tuulia.
– Apu360-sovelluksessa on paljon audiota, ja kaikki jutut pystyy kuuntelemaan. Lisäksi olemme tuoneet pelejä ja ajanvietettä digitaaliseen muotoon, mutta emme kosiskele nuorimpia lukijaryhmiä. Kohderyhmämme digissä ja printissä ovat vahvasti aikuisia.
Tekstin kuolemiseen hänkään ei usko.
– On paljon sisältöä, jota on helpointa kuluttaa tekstin muodossa. Meillä varmastikin lisääntyvät tulevaisuudessa video- ja audiosisällöt. Jonkin verran olemme testanneet esimerkiksi audiodokumentteja.
Helsingin Sanomien kehitysjohtaja Esa Mäkinen on mediatalojen tekoälykehityksen eturintamassa. Gutenbergin ei tarvitse pyöriä haudassaan, sillä Mäkisestä näyttää siltä, että nuoriso lukee enemmän kuin koskaan.
– Keskinäisestä kommunikaatiosta suuri osa on tekstimuotoista. Teksti on toistaiseksi ja todennäköisesti tehokkain informaation välittämisen muoto.
Hän näkee, että kirjoja ja pidempiä tekstejä lukevat ihmiset ovat tulevaisuudessa muita sivistyneempiä, koulutetumpia ja pärjäävät paremmin elämässään.
– Lukemisessa on silloin tämä hyötynäkökulma, jonka takia kannattaa opetella lukemaan pitkiäkin tekstejä. Varmasti sen rinnalle tulee toisia formaatteja, esimerkiksi erilaisia tekoälyavusteisia formaatteja, ja videon ja audion kulutus muuttaa muotoaan. Ennen oli televisio, nyt Tiktok, enkä tiedä, onko television katsominen yhtään jalompaa videon katselua kuin Tiktokissa.
Keskinäisestä kommunikaatiosta suuri osa on tekstimuotoista. Teksti on toistaiseksi ja todennäköisesti tehokkain informaation välittämisen muoto.
Mäkisen mukaan yksi esimerkki uusista formaateista ovat pystyvideot erilaisissa muodoissa. Koko kännykän ruudun täyttävällä videokerronnalla luodaan tunnelmaa ja tuodaan aikakauslehtimäisen kerronnan muotoja digimaailmaan.
Hesarin lukijoille näkyvin tekoälyn tuoma formaattimuutos ovat juttujen alussa olevat tiivistelmät, jotka tekoäly on tehnyt ihmisen kirjoittaman jutun perusteella ja ihminen on tarkistanut. Niihin HS otti mallia eräistä pohjoismaisista lehdistä.
Tekoälytiivistelmät vaikuttavat tekevän tuloaan muutenkin, sillä esimerkiksi Google otti tekoälytiivistelmät käyttöön hakutuloksissa Suomessa viime keväänä. Ne helpottavat ja nopeuttavat kokonaisuuksien hahmottamista, mutta ilman ihmisen tekemiä tarkistuksia Googlen tekoälyn tarjoama tiivistelmä voi johtaa pahasti harhaan.
– Meillä tekoälytiivistelmän päälle on sitten rakennettu muita formaatteja, kuten se, että aamun printtilehden pystyy kuuntelemaan tiivistettynä. Roboaudiohan on generatiivinen tekoälyteknologia.
Toisaalta HS:n Kuukausiliite haluaa korostaa laatumielikuvaa, minkä vuoksi Kuukausiliitteen juttuja ei lue robottiääni vaan aito ääninäyttelijä. Näin halutaan varmistaa, että jutuilla on mahdollisimman korkeatasoinen ääni.
”En usko, että siinä menetetään mitään”
Esa Mäkinen arvioi sisältöformaattien kehittyvän entistä audio- ja videopainotteisemmiksi ja tekoälyavusteisuuden lisääntyvän.
– Tekstin määrä varmastikin vähenee, mutta en usko, että siinä menetetään mitään. Tekstit lyhenivät jo aikanaan HS:n tabloidimuutoksessa. Ihmiset käyttävät mediaa siinä muodossa, mikä heille on mieluista ja läheistä, ja journalistien tehtävä on tarjota se heille siinä muodossa.
Mäkinen puhuu liquid contentista, mukautuvasta sisällöstä, jolla tarkoitetaan sitä, että yleisö voi kuluttaa samaa sisältöä haluamassaan personoidussa muodossa. Hän muistuttaa, että toisaalta internetin vaikutus on välillä myös pidentänyt tekstejä.
– Ennen ajateltiin, että kyllä sinne nettiin mahtuu pitkiä juttuja. Nykyisin ajatellaan, että ehkä sinne ei ihan loputtomasti mahdukaan. On ryhdytty ajattelemaan lukijaa enemmän.
Mäkinen uskoo aikakauslehtien muuttuvan entistä enemmän luksus- ja elämäntapatuotteiksi.
– Oma suosikkini on Glorian ruoka&viini. Se on vahvasti kuvavetoinen, mutta siinä näkyy intohimoinen suhtautuminen aiheeseen sekä tiukka ammatillinen ymmärrys ja osaaminen omalla alallaan. Tämä on varmasti yksi suunta, mihin aikakauslehdet kehittyvät.
Juttu on julkaistu Ajankuvassa 1/2025. Lehden digiversion voi lukea täällä.
