Toimittaja Lauri Nurmen tuore elämäkertakirja Sanna Marin sai aikaan ehkä vuoden mielenkiintoisimman journalismikohun. Kirjan haastattelumuotoiset osat perustuivat keskusteluihin, jotka Nurmi on käynyt Marinin kanssa työskennellessään myös journalistina ja joiden luonne herätti spekulaatioita. Oliko kyse haastattelusta, taustakeskustelusta tai kenties ei kummastakaan?
Kirjan tapaus saattaa journalismiliityntänsä vuoksi tulla vielä Julkisen sanan neuvoston (JSN) käsittelyyn. Tietämättä tarkemmin, mitä juuri kyseiset osapuolet ovat keskusteluidensa julkisuudesta tai luottamuksellisuudesta sopineet, itse tapaukseen on vaikea ottaa kantaa. Se näyttää kuitenkin käynnistäneen myös yleisemmän ja varsin tärkeän keskustelun siitä, mitä journalistien käymät taustakeskustelut ovat ja miten niiden mahdolliseen luottamuksellisuuteen tulisi suhtautua.
Taustakeskustelujen roolista kannattaa tietää ainakin tämä
1. Keskustelun sisällön luottamuksellisuus on eri asia kuin lähdesuoja
Alkuaan kirjakohu tuli liitetyksi nimenomaan lähdesuojaan. Tämä ehkä siksi, että Sanna Marin tietysti oli kirjan tietojen lähde ja että luottamuksellisuus olisi voinut suojata juuri Marinia, eli lähdettä. Sikäli kun puhutaan keskustelun sisällön eikä lähteen henkilöllisyyden pitämisestä luottamuksellisena, nimitys on kuitenkin väärä.
Oikeudellisesti lähdesuoja tarkoittaa journalistin ja julkaisijan oikeutta olla paljastamatta lähteen henkilöllisyyttä. Se sitoo valtiota viranomaisineen, eli journalistia tai julkaisijaa ei voida lähtökohtaisesti määrätä kertomaan, keneltä julkaistu tai toimitukselle tullut tieto on saatu. Lähdesuoja ei ole ehdoton, mutta sen murtamiselle on laissa asetettu korkea kynnys.
Kun elämäkertakirja sisältää kirjoittajan ja kohdehenkilön välisen keskustelun, on jokseenkin ilmiselvää, että lähde on kohdehenkilö itse, eikä lähteen pitäminen salassa ole relevanttia.
JSN:n Journalistin ohjeissa lähdesuojaa käsitellään kohdassa 13. Sen mukaan journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu. On oikeastaan makuasia, onko Journalistien ohjeiden lähdesuojakäsite lainsäädäntöä laajempi. Itsesääntelyohjeessa lähdesuoja on paitsi oikeus, siitä sovittaessa myös velvollisuus, mutta toisaalta sopimukset ovat sitovia lainkin perusteella.
Lähdesuojan on vaikea ajatella ulottuvan keskustelun sisällön luottamuksellisuuteen jo siksi, että lähdesuoja on osa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan sananvapaussuojaa. Lähdesuojan idea on, että jättämällä lähteen henkilöllisyys pimentoon voidaan sisältöä julkaista enemmän.
Kun elämäkertakirja sisältää kirjoittajan ja kohdehenkilön välisen keskustelun, on jokseenkin ilmiselvää, että lähde on kohdehenkilö itse, eikä lähteen pitäminen salassa ole relevanttia. Tällaista tietoa olisi myös lähtökohtaisesti mahdotonta julkaista lähteen henkilöllisyyttä paljastamatta.
2. Journalistin ohjeissa on kyse myös ammattietiikasta
Koskevatko journalismin eettiset säännöt ylipäätään kirjoja tai tietokirjailijoita? Journalistien omia somepäivityksiä ne eivät koske, joten voivatko ne koskea muitakaan journalistisen median ulkopuolelle jääviä julkaisuja? Ainakaan lehden päätoimittajan vastuu ei ulotu lehden palveluksessa olevan journalistin kirjallisiin harrastuksiin työn ulkopuolella.
Hyvä journalistinen tapa ei velvoita ainoastaan päätoimittajaa ja mediayritystä, vaan kyse on myös ammattietiikasta sen varsinaisessa merkityksessä eli journalistin omaa työtä ohjaavista säännöistä.
Tähänkin asiaan JSN joutunee ottamaan kantaa, mikäli ottaa kirjatapauksen käsiteltäväksi, ja ennemmin tai myöhemmin ehkä muutenkin. Perussopimuksensa mukaan JSN voi kuitenkin käsitellä paitsi tiedotusvälineiden julkaisemaa sisältöä, myös journalistien menettelyä tietojen hankinnassa.
Hyvä journalistinen tapa ei velvoita ainoastaan päätoimittajaa ja mediayritystä, vaan kyse on myös ammattietiikasta sen varsinaisessa merkityksessä eli journalistin omaa työtä ohjaavista säännöistä. Haastateltavan oikeudet koskevat ehkä haastattelutilannetta myös esimerkiksi silloin, kun juttu jääkin jostakin syystä kesken eikä haastattelu päädykään lehteen asti.
3. Luottamuksellisuus voi olla tärkeä keino saada tietoa
Pääosassa julkisen keskustelun kannanotoista on tähän mennessä puolustettu taustakeskustelujen luottamuksellisuutta. Tämäkin näkökulma on tärkeä.
Mutta kuinka pitkälle luottamuksellisuus saa pisimmillään mennä, ja miten tulisi suhtautua taustakeskusteluihin, joiden osalta luottamuksellisuudesta ei ole erikseen sovittu mitään?
Kuten lähdesuojakin, myös mahdollisuus käydä luottamuksellisia keskusteluja monesti edistää tiedonhankintaa. Vaikka journalisti ei voisi julkaista jotakin tietoa, se että journalisti asian kuitenkin tietää, voi esimerkiksi auttaa tätä hankkimaan julkaisukelpoista tietoa oikeista paikoista tai esittämään parempia kysymyksiä muille tietolähteille. Tällöin luottamuksellisuus koituu myös yleisön ja sananvapauden eduksi.
Vähintäänkin silloin, kun asiasta erikseen sovitaan, tiedon hankkimisen luottamuksellisesti täytyy olla mahdollista. Mutta kuinka pitkälle luottamuksellisuus saa pisimmillään mennä, ja miten tulisi suhtautua taustakeskusteluihin, joiden osalta luottamuksellisuudesta ei ole erikseen sovittu mitään?
4. Vaitiolovelvollisuutta journalistilla ei kuulu olla
Journalistin ohjeiden kohdan 18 mukaan haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi ja millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. STT:n julkaiseman uutisen mukaan tämä tarkoittaa, että journalisti ei voi julkaista tietoja keskusteluistaan vapaasti silloinkaan, kun niiden luottamuksellisuudesta ei ole erityisesti sovittu. Tässä STT on toivottavasti väärässä.
Journalistin rooli tiedon käsittelijänä poikkeaa olennaisesti esimerkiksi lääkärin ja papin ammateista, joihin liittyy vaitiolovelvollisuus. Tämän vuoksi esimerkiksi esitutkintalaissa vaitiolovelvollisuudet ja lähdesuoja on käsiteltävä erillisinä kysymyksinään. Vaitiolovelvollisuuden kaltainen ehdoton ja ikuinen sitoutuminen taustakeskustelun tietojen luottamuksellisuuteen tarkoittaisi, että väärinkäytösten paljastumisen voisi välttää kertomalla niistä journalisteille. Sama ongelma liittyy ajatukseen, että taustakeskustelut käytäisiin oletusarvoisesti eli ilman eri sopimusta aina luottamuksellisina.
Miksi journalistin tulisi oletuksena pitää korvansa kiinni, jos muiden oletus on pitää niitä auki?
Olisi myös hyvin vaikeaa rajata, kehen ja milloin luottamuksellisuusolettamaa sovellettaisiin. Kaikki edes päätoimisen journalistin käymät keskustelut eivät liity tämän työhön journalistina. Sivutoiminen journalisti voi löytää juttuaiheen toisessa työssään. Julkiseen keskusteluun osallistuu myös esimerkiksi viestintäihmisiä, bloggareita ja tubettajia, joita Journalistin ohjeet eivät sido. Miksi journalistin tulisi oletuksena pitää korvansa kiinni, jos muiden oletus on pitää niitä auki? Voisi ajatella, että juuri journalistin kynnyksen suostua luottamuksellisuuteen tulisi olla korkeammalla kuin muiden.
5. Laki ei tunne käsitettä nimeltä yksityinen keskustelu
Lopuksi on vielä hyvä huomata, että laissa ei juuri anneta merkitystä sille, voidaanko keskustelua pitää luonteeltaan yksityisenä. Kun tulkitaan yksityiselämän ja kunnian suojaa koskevia sääntöjä, tarkastellaan ennemminkin sitä, mitä tietoja levitetään, kuin sitä, millaisessa tilanteessa niitä on kerrottu ja kuultu. Sikäli kun yksityisessä keskustelussa puhutaan politiikkaa, sen kertominen eteenpäin ei tyypillisesti ole yksityisasioita vaan politiikkaa. Keskustelukumppanin lupaa ei julkaisemiseen tällöin tarvita.
Aikakausmedian johtaja Mikko Hoikka on koulutukseltaan oikeustieteen tohtori ja erikoistunut sananvapaus- ja tekijänoikeuskysymyksiin. Mikko vastaa Aikakausmediassa edunvalvonnasta ja jäsenten oikeudellisesta neuvonnasta.
Lisätiedot: Mikko Hoikka, mikko.hoikka@aikakausmedia.fi
Haluatko lukea lisää kiinnostavia juttua aikakausmedia-alalta? Tilaa uutiskirjeemme tästä!
