”Tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tekoäly ei korvaa ihmisälyä, mutta ihminen, joka hyödyntää tekoälyä, korvaa ihmisen, joka ei hyödynnä. Yksinkertaisten työvaiheiden koneellistaminen vapauttaa journalistin tekemään laadukasta journalismia.”
Kuulostaako tutulta? Useimmat ajankohtaisen tekoälykeskustelun iskulauseista ovat itse asiassa tuttuja jo edellisen vuosituhannen puheenvuoroista, joissa itse tekoäly oli vielä tuntematon käsite, mutta samat visiot koskivat robotteja, tietokoneita ja yleensäkin automatiikkaa. Paljon aikaisemmasta tuttua on yhtä lailla optimistisimmissa haaveissa kuin synkimmissä uhkakuvissakin, mutta ainakin kehityksen nopeus tuntuu nyt merkittävästi kiihtyneen.
Yhtäältä kyse on tarpeesta suojata teoksia tekoälyn avulla tapahtuvaa luvatonta hyödyntämistä vastaan ja toisaalta siitä, voivatko tekoälyn avulla aikaan saadut tuotokset saada suojaa tekijänoikeudesta.
Media-alan edunvalvontatyössä tekoälystä ei vielä viime syksynä juuri puhuttu, kun taas keväällä tekoälykysymys kävi mahdottomaksi sivuuttaa missään käynnissä olevassa hankkeessa. Tällä hetkellä mielenkiintoisimmat näköpiirissä olevista ongelmista liittyvät ennen kaikkea tekijänoikeuteen.
Osa näkee tekoälyn lupaavana uutena osana median työkaluvalikoimaa, jota ei ensimmäisenä tulisi miettiä uhkien tai uuden sääntelyn tarpeen näkökulmasta. Toiset puolestaan pitävät seuraavaa tekijänoikeusuudistusta kiireellisempänä kuin koskaan nimenomaan tekoälyn nopean kehityksen vuoksi.
Tekijänoikeudessa tekoäly avaa kysymyksiä kahdessa vastakkaisessa suunnassa. Yhtäältä kyse on tarpeesta suojata teoksia tekoälyn avulla tapahtuvaa luvatonta hyödyntämistä vastaan ja toisaalta siitä, voivatko tekoälyn avulla aikaan saadut tuotokset saada suojaa tekijänoikeudesta.
Tarvitaanko lisää suojaa tekoälyä vastaan?
Nyt tunnetut tekoälysovellukset perustuvat tyypillisesti kielelliseen oppimiseen mahdollisimman laajasta sanallisesta, kuvallisesta ja äänitetystä lähdemateriaalista. Osa lähdemateriaalista on usein joko tekijänoikeuden tai tekijänoikeuden lähioikeuksien piirissä, mutta tekoälyn tuottamat lopputulokset muistuttavat alkuperäislähteitään tyypillisesti vain niin etäisesti, ettei kyse ole näiden muunnelmista ainakaan tekijänoikeudessa tähän asti tarkoitetussa merkityksessä.
Itse oppimiseen tekijänoikeussuoja ei varmastikaan ulotu, vaikka oppija olisi ihmisen sijaan kone. Tekoälyprosessissa valmistetaan tekijänoikeuslainsäädännössä tarkoitettuja kappaleita lähdeteoksista korkeintaan väliaikaisesti. Niitä ei myöskään välitetä yleisölle. Kosketuspinta tekijänoikeuden klassiseen suoja-alaan on siten alun alkaen varsin ohut.
Tekoälysovellus Craiyon tekemä kuvitus artikkeliin.
Juuri Suomessakin voimaan tulleen tekijänoikeusuudistuksen säännöt tekstin- ja tiedonlouhinnasta ratkaisevat epäilemättä osan ongelmasta. Muun kuin tieteellisessä tarkoituksessa tapahtuvan louhinnan oikeudenomistaja voi nyt lain perusteella kieltää, ja oikeus kieltää tarkoittaa myös mahdollisuutta myydä lupia. Tekoälyn opettaminen perustuu pitkälti juuri louhintaan.
Mutta riittääkö tämä teosten suojaksi? Yksi ilmeinen ongelma on ainakin järjestelmien heikko läpinäkyvyys, jota on jo useissa yhteyksissä toivottu lisättävän uudella sääntelyllä, viime kädessä jopa käännetyllä todistustaakalla sen osoittamiseksi, ettei kieltojen piirissä olevia teoksia ole käytetty tekoälyn kouluttamisessa. Mahdollista olisi myös esimerkiksi tehdä uutissuojasta oletus siten, että määräaikaa tuoreempaa materiaalia olisi kiellettyä hyödyntää tekoälyn lähteenä ilman erillistä oikeudenhaltijan kieltoakin.
Oikeusprosessit tällä hetkellä voimassa olevien lakien perusteella eivät ole nekään vielä saaneet lopullisia ratkaisujaan. Tässä katseet kohdistuvat tällä hetkellä ennen kaikkea Yhdysvaltoihin. Amerikkalaisen tekijänoikeusjärjestelmän fair use -doktriini voi tekoälytapauksissa osoittautua jopa eurooppalaista versiotaan tekijämyönteisemmäksi, koska se seuraa uskollisemmin teosten hyödyntämiseen liittyviä rahavirtoja, follows the money. Teosvalikoiman laajamittainen taloudellinen hyväksikäyttö saattaa ylittää reilun käytön rajat silloinkin, kun tekoäly pysyy turvassa eurooppalaisilta kappaleen valmistamisen ja muunnelmien kriteereiltä.
Miten suojata omia tekoälytuotteita?
Mediayritykset eivät luonnollisestikaan ole ainoastaan tekoälylouhinnan kohteita, vaan kehittävät ja lanseeraavat innokkaasti myös omia tekoälyprosessejaan. Kustantajan investointien suojaamiseksi ei lopulta ole keskeistä, kuinka suuri osa saavutetusta lopputuloksesta on ihmisen ja kuinka suuri koneen panosta.
Tekijänoikeudellinen oppi teoskynnyksestä soveltuu lähtökohtaisesti sellaisenaan myös tekoälyn avulla tuotettuun sisältöön. Mikäli lopputulos ilmentää riittävässä määrin ihmisen omaperäisiä ja itsenäisiä luovia valintoja, kyse on tekijänoikeuden suojaamasta teoksesta, riippumatta siitä, onko nämä valinnat tehty vaikkapa kynää tai pensseliä käyttämällä vai tekoälyä käskyttämällä.
Tekoäly Craiyon näkemys tekoälystä.
Käytännön ongelma lain tulkitsijoille kuitenkin syntyy siitä, ettei teoskynnyksen ylittymistä voida tekoälytilanteissa yhtä pitkälle päätellä itse lopputuloksesta. Kone voi helpostikin tuottaa sattumia, jotka ulkoisesti muistuttavat inhimillistä omaperäisyyttä. Samalla on myös ratkaistava, voiko pelkkä ihmisen tekemä poiminta tekoälyn tuottamasta valikoimasta yltää teoskynnykseen. Ainakin analogia käsitetaiteeseen voisi puoltaa myöntävää vastausta: luovuus on myös kykyä valita jotakin näkemisen arvoista nähtäväksi.
Lehtikustantajien osalta keväällä voimaan tullut uusi lähioikeus voi tuottaa positiivisen yllätyksen, vaikka vielä sitä säädettäessä puhuttiin enemmänkin hakukoneista kuin tekoälystä. Lähioikeus suojaa lehtijulkaisun koko sisältöä riippumatta teoskynnyksestä, jolloin se ei myöskään erottele journalistin ja tekoälyn panoksia toisistaan. Osana lehtijulkaisua julkaistu tekoälytuote näyttäisi ilman muuta olevan lähioikeussuojan piirissä.
Lisäulottuvuus alustojen ja medioiden väliseen kilpailuun
Selvää tietysti on, ettei tekoälyn kehitys sellaisenaan käännä kilpailuasetelmaa alustojen ja sisällöntuottajien välillä yhtään nykyistä reilummaksi. Lähinnä kuluttajaa olevalla palveluntarjoajalla on etulyöntiasema myös tekoälyyn perustuvissa palveluissa, joten ennemminkin on syytä valmistautua kilpailun voivan vääristyä entistä enemmän.
Läpinäkyvyyttä koskevia vaatimuksia esitetään paitsi oikeudenhaltijoiden, myös yleisön puolesta. Lienee kohtuullista, että lukija voi helposti tunnistaa, onko hän lukemassa journalistista tekstiä vai tekoälyn kokoamaa tuotosta, tai onko hän katsomassa oikeaa kuvareportaasia vai jutun tekoälykuvitusta.
Tekoälyn mahdollisuudet tekevät parhaimmillaan inhimillisestä omaperäisyydestä keskeisen kilpailutekijän.
Mutta tulisiko merkintävelvollisuuden koskea myös tekoälyä yhtenä työkaluna journalistisessa prosessissa? Ei välttämättä. Journalistinen etiikka ulottuu tässä suhteessa tekijänoikeuden rajoja pidemmälle. Vaikka kaikki julkaisun osista eivät tekijänoikeusmielessä olisi kirjoittajaksi merkityn omaa tuotosta, tälle epäilemättä kuuluu journalistinen vastuu koko tietosisällöstä, samaan tapaan kuin vastuu perinteisemmästäkin tiedonhankinnasta ja lähdekritiikistä. Merkintä tekoälyn käytöstä jutussa voisi olla kömpelö pakoyritys tästä vastuusta.
Tekoälyn mahdollisuudet tekevät parhaimmillaan inhimillisestä omaperäisyydestä keskeisen kilpailutekijän. Osa omaperäisyyttä on kuitenkin myös tekoälyn hyödyntäminen ihmiselle ominaisella luovalla tavalla.
Lue myös: (vaatii kirjautumisen jäsenpuolelle) “Otsikkogeneraattorin myötä klikkausmäärät nousivat 400 prosenttia” – näin medioissa hyödynnetään tekoälyä
Kirjoittaja on Aikakausmedian johtaja Mikko Hoikka. Hän on koulutukseltaan oikeustieteen tohtori ja erikoistunut sananvapaus- ja tekijänoikeuskysymyksiin.
