Haku

Aikakauslehtiviikko 2022 tehdään yhdessä kirjastojen kanssa – Aktiivisin kirjasto palkitaan!

Aikakausmedian organisoimaa Aikakauslehtiviikkoa vietetään kolmatta kertaa 4.—10.4.2022 Lukuviikon kanssa samaan aikaan. Nyt pandemiatilanne näyttää siltä, että jo pari vuotta sitten suunniteltu kirjastoyhteistyö voidaan vihdoin toteuttaa.

Tavoitteena on, että mahdollisimman moni kirjasto kutsuisi lähialueen peruskoulut ja päiväkodit vierailulle teemaviikolla. Kirjastovierailuun kuuluu eri ikäryhmille sopivat tehtävät, jotka Aikakausmedia tuottaa ja toimittaa etukäteen kirjastoille.

Osallistuminen vaatii kirjastolta vain koulujen ja päiväkotien kutsumisen ja tehtävien välittämisen lapsille ja opettajalle. Tehtävät ovat sellaisia, että ne voi vaivattomasti toteuttaa erilaisissa kirjastoympäristöissä.

Aikakauslehtiviikkoon näkyvimmin osallistuva kirjasto palkitaan esiintyjävierailulla.

Kirjastot voivat ilmoittautua mukaan 31.1.2022 asti lähettämällä viestin osoitteeseen piia.matikainen@aikakausmedia.fi

Myös opettajat voivat ehdottaa yhteistyötä lähikirjastolleen.

Aikakauslehtiviikon tavoitteena on lisätä kaikenikäisten lukuintoa, ja teemaviikon ajaksi lehdet avaavat digilehtensä kaikkien luettaviksi. Kevään 2021 teemaviikkoon osallistui yli 100 aikakauslehteä.
 
Lisätietoja kirjastoyhteistyöstä:

Piia Matikainen
Mediakasvatusasiantuntija / Mediatuottaja
piia.matikainen@aikakausmedia.fi
 040 9209750

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: