Haku

Kuvakerronnasta ääneen ja selailusta swaippailuun – kerrontatavat muuttuvat, mutta aiheet pysyvät samana

Noin 20 vuotta sitten nuorten ajatuksia julkaistiin muun muassa Suosikin Bees & Honey -palstalla. Nuoret esittivät heitä askarruttavia kysymyksiä seurusteluun, seksiin ja terveyteen liittyen. Lehteä odotettiin kuin kuuta nousevaa: olisiko jo seuraavassa lehdessä minun kysymykseeni vastaus?

Ilmiö on tuttu myös tänä päivänä, mutta nyt nuorten ei tarvitse odottaa viikkoja, vaan he saavat tiedon heti, pyyhkäisyn kuluttua Snapchatissa tai Instagramissa.

– Nuorten somen kulutus on muuttunut feedin selailusta swaippailuun, toteaa Anni Lintula.

A-lehtien nuorten medioiden liiketoimintajohtaja Anni Lintula vetää tiimiä, jossa kohderyhmän tuntemus on huipussaan. Nuorisolehti Demin toimituksessa tiedetään, mikä kanava kiehtoo nuoria juuri nyt, ja mikä ilmiö nostaa päätään ensi kuussa. Toimitusta voisi luonnehtia nuorisokulttuurin asiantuntijaksi.

– Demi.fi:n keskustelupalstaa selailemalla pääsee kärryille siitä, mitkä asiat kohderyhmässä trendaavat. Parhaiten kohderyhmää ymmärtää, kun on läsnä siellä missä nuoretkin ovat, kuvailee Lintula.


Nuorten tarpeet eivät ole muuttuneet, tapa vastata niihin on. Katso videolta Anni Lintulan asiantuntijanäkemys nuorten mediankäyttötavoista.

Vaikka Anni Lintula esiintyy paljon puhumassa sukupolvi Z:sta, joksi 2000-luvun nuorten sukupolvea kutsutaan, hän ei tee töitä yksin. Lintulan ympärillä työskentelee tehokas ja utelias toimitus, joka kuuntelee nuoria herkeämättä, seuraa hiljaisia signaaleja, tutkii megatrendejä ja on läsnä kanavissa, joissa nuoretkin ovat.

– Teemme myös paljon kohderyhmätutkimusta. Nuoret ovat aktiivisia osallistumaan kyselyihimme.

Jos joku kerrontamuoto ei toimi tai nuoria ei kiinnosta, palaute on välitöntä ja toimitus kokeilee jotain uutta. Raskaammista juttukokonaisuuksista on siirrytty epälineaariseen ja keskeneräiseen kerrontaan, jossa jutut koostuvat palasista, joilla ei ole ehdotonta alkua tai loppua. Puhutaan snäksimäisistä sisällöistä eli jutuista, joka on pilkottu helposti omaksuttavaan muotoon.

– Myös kuvakerronta muuttuu. Enää ei kaivata vain siloteltuja, filtteröityjä kuvia, vaan halutaan, että kuvissa ja kerronnassa näkyy aitous ja rosoisuus.

Jatkuvaa kehittymistä

Demin toimituksessa ei pelätä uusia kerrontamuotoja. Kaikki tarttuvat uusiin ideoihin ja haluavat kokeilla niitä käytännössä. Esimerkiksi Q&A-somekonseptissa asiantuntija, kuten nuorisolääkäri, vastaa nuorten kysymyksiin Snapchatissa tai Instagram Storiesissa. Vastaaminen on vaivatonta ja kysymykset voi esittää nimettömästi.

Myös Demin julkaisema Pientä säätöä -chatfiction-draama edustaa täysin uutta kerrontamuotoa. Chatfictionissa tarina etenee puhelimen ruudulla päähenkilöiden välisenä viestikeskusteluna. Pientä säätöä -sarjan julkaisukanavana oli Instagram Stories, ja aiheena ystävyys ja nuorten seksuaaliterveys. Sarjassa tehtiin kaupallista yhteistyötä Mehiläisen kanssa, ja toteutus palkittiin muun muassa kansainvälisessä Native Advertising Awards -kilpailussa.

Helmikuussa Demi julkaisi Instagramissa uuden chatfiction-sarjan, joka on käsikirjoitettu yhdessä tyttöjen kanssa.

– Yhdessä tekeminen on tärkeää. Haluamme päästää nuoret ääneen.

Yhdessä tekemisen lopputulosta nähtiin myös syksyllä 2018, kun Demi-lehden 20-vuotisjuhlanumeron tekijät koottiin lukijoista. 18 alle 20-vuotiasta tyttöä kirjoitti, kuvasi, kuvitti ja stailasi kaikki lehden jutut. Ideat tulivat nuorilta, ja niitä työstettiin yhdessä Demin toimituksen kanssa.

Some tuo lähemmäksi

Ovatko nuoret aina olleet yhtä aktiivisia osallistumaan? Lintula on vakuuttunut siitä, että nuorten arvomaailma on liberaalimpi ja tabuja nostetaan enemmän pöydälle.

– Herkistäkin aiheista, kuten mielenterveydestä, puhutaan avoimesti. Joskus nuoret kaipaavat sysäyksen keskusteluun ja joskus vaikka vaikuttajan tai tubettajan kertomus auttaa muitakin avautumaan.

Some tuo lähemmäksi, myös nuorten välillä.

– Yhteisöllisyys on globaalimpaa. Nuorta ei enää rajoita oman kaupungin ympäristö, vaan hän voi olla yhteydessä kehen tahansa milloin tahansa.

Lintulalta kysytään usein mielipidettä nuorison liikkeistä. Vaikka sitä, missä somekanavassa nuoria pitäisi nyt seurata.

– Instagram Stories on nyt suosittu ja nuoret lähettävät toisilleen enemmän ääniviestejä.

Teksti: Leena Seppinen

Diginatiivin kohderyhmän asiantuntija Anni Lintula on vetänyt vuodesta 2012 A-lehdillä nuorten medioiden liiketoimintaa.

Tunne tekijät -sarjassa esitellään aikakausmedia-alan osaajia. 

page shape 1 page shape 3

Lue myös

×

Haku: